| www.heikkisiltala.com | etusivulle |
Tätä sivua on viimeksi päivitetty 18.7.2005. Leijona keulassa, tiikeri tankissa Tällä sivulla: Tämä on sivu kertomus siitä, kuinka autoiluun kriittisesti suhtautuva antoi periksi järjestelmälle ja osti auton. Vaaka, jonka toisessa kupissa olivat kaikki autoilun paikalliset ja globaalit haitat ja toisessa sen yksilölle tuomat edut, kallistui 13 vuoden harkinnan jälkeen sinne etujen puolelle. Päätös ei ollut helppo, koska minulle autoilu on symbolisoinut tunkkaista 60-lukulaisuutta ja joukkoliikenne virkistävää vapautta ja kehitystä. Päätin kuitenkin antaa itselleni vaaleanvihreää mielenrauhaa sillä, että nyt kun sen auton ostan, olkoon se ainakin bensapihi malli. Mitään muuta lohdutusta en keksinyt, sillä auto palvelisi minua yksinomaan vapaa-ajan ajoissa, eikä sitä voisi ajatella välttämättömänä väistämättömänä järkihankintana. Työpaikoilleni olen päässyt viimeiset kahdeksan vuotta metrolla, ja todennäköisesti pääsen tästä eteenpäinkin. Sivun kuvat on otettu Nokia 9500:n kameralla, eivätkä siis vastaa tekniseltä tasoltaan ottamieni valokuvien yleistä tasoa. Millainen?Auton kokoluokan suhteen päätöksen tekeminen oli melko helppoa. Miniautot eli A-segmentin (uusi Fiat Panda,
Alun perin ajatuksenani oli katsella muutaman vuoden ikäistä hyväkuntoista käytettyä.
Olin oppinut säännön, että auton hinta putoaa aluksi nopeasti ja eniten vastinetta rahalle
saisi muutaman vuoden vanhasta autosta.
Netin käytettyjen autojen palstoja selatessa huomasin, että käytettyjen autojen hinnat
olivat korkeammat kuin olin ajatellut. Esim. autosta, josta uutena joutuisi maksamaan 16 000 euroa
, saatettiin pyytää muutaman vuoden ikäisenä 14 000 euroa, joka oli minusta yllättävän paljon.
Toki mukana oli yleensä talvirenkaita, lohkolämmitintä ym. tarpeellista varustetta.
Autoliikkeitä kiertäessä käsitys käytettyjen autojen hintatason korkeudesta vahvistui. Samoin huomasin,
että oli vaikea löytää hyvin varusteltua muutaman vuoden ikäistä B-segmentin autoa. Vain harvassa oli
ilmastointi, ja monesta puuttui mielestäni tärkeitä turvavarusteita kuten turvavöiden esikiristimet,
matkustajan turvatyyny tai ABS-jarrut. Sinällään 2000-luvulla valmistettujen B-segmentin autojen
turvallisuus näytti Euro NCAP -testitulosten perusteella hyvältä: Suurin osa niistä oli
saavuttanut kokeissa neljä tähteä viidestä.
Oltuani vasten tahtoani ja omaa syytäni testaamassa, mitä merkitystä turvavöiden esikiristimellä ja
turvatyynyllä on todellisessa kolaritilanteessa, pidän niitä joka tapauksessa välttämättöminä,
riippumatta mistään testituloksista. Em. seikoista johtuen keskityin sittenkin etsimään uutta autoa.
Uusiin B-segmentin autoihin perehtyminen alkoi perusteellisella taustaselvityksellä. Tietolähteenäni oli lähes yksinomaan netti. On tunnettua että jokainen suomalainen mies on autoasioiden objektiivinen asiantuntija, mutta päätin siitä huolimatta jättää työkavereiden ja tuttavien kommentit omaan minimaaliseen arvoonsa. Kahlasin lukemattoman määrän suomenkielisiä ja englanninkielisiä testejä ja vertailuja, ja vähitellen pystyin muodostamaan jonkinlaisen käsityksen tarjokkaista. Pidin myös silmäni auki kaduilla ja teillä liikkuessani ja katselin B-segmentin autoja sillä silmällä. Kadunvarsianalyysin perusteella mieleeni jäivät erityisesti Peugeot 206 kauneutensa ja Toyota Yaris muita pikkuisia korkeamman istuinkorkeutensa vuoksi. Perusteellisen nettiselailun jälkeen oli aika siirtyä autoliikkeisiin. Tässä pisteessä etukäteissuosikkini oli Toyta Yaris, ja kakkosena siinsi mielessä Opel Corsa. Seuraava joukkue sisälsi Renault Clion ja Peugeot 206:n. Varasijoilla olivat Fiat Punto ja Ford Fiesta. No, kuinkas sitten kävikään... Koeajossa Toyota YarisEnsimmäinen havainto Toyota Yariksesta (lausutaan "Tojota Jaris") oli, että kuljettajan paikalle istuutuminen oli vaivatonta.
Istuin
Ajettaessa huomasin heti, että vaihteiston tuntuma oli erittäin tarkka ja napakka, todellinen
Koeajo antoi samansuuntaisen kuvan Yariksesta kuin oli syntynyt netinkin perusteella. Kaiken kaikkiaan hauska auto, ja jätti pirteän ja varman vaikutelman. Koeajoauton 1,3-litrainen moottori oli pirteä ja tarjosi kiihtyvyyttä enemmän kuin tarpeeksi. Ohjaus oli tarkka ja kevyt. Lisämainintana vielä, että Yaris on luokkansa turvallisimpia ja vähävikaisimpia autoja. Yariksen ilmastointilaiteen teho jäi testaamatta, sillä sellaista ei koeajomallissa ollut. Myyjä ilmoitti haluamani kaltaisen mallin toimitusajaksi noin kolme kuukautta. Jos olisin ollut ostamassa autoa Helsingin keskustassa ajamista varten, olisin luultavasti ottanut Yariksen saman tien. Tilojen suhteen Yaris oli pieni pettymys: vaikka kuljettajan paikalle siirtyminen oli helppoa, tilat olivat vähän kapeat, ja tavaratila nimellinen. Koeajossa Peugeot 206Tunnustan, että ennen tarkempaa tutustumista Peugeot 206 ei ollut etukäteisrankingini kärjessä.
Tunnelma ei noussut, kun yritin sulloutua autoon sisään. Se tuntui aluksi vaikealta
Kun koeajolenkki oli edennyt autoliikkeen pihalta kaduille ja teille, tein kuljettajan tiloista
uuden arvion. Tilat olivat itse asiassa mainiot, ja leveyssuunnassa minullekin riittävät
Jalat eivät olleet kiinni ovessa, vaihdekepissä, ratissa eivätkä missään
muussakaan. Moottorissa oli samanlaista pirteyttä kuin aikoinaan 1979-mallisessa
Datsun 120 AF II:ssa
Ennen kierrosta en ollut pitänyt Peugeot 206:a vahvimpana ehdokkaana, mutta autoon tutustumisen ja koeajon jälkeen sen pisteet kasvoivat. Maantiekäytökseltään Pösö muistutti segmenttiä suuremman Golfin käytöstä, jolla olen jonkin verran ajellut. Pösön tavaratila oli kooltaan sellainen, että sitä voi kutsua tavaratilaksi. Sinne mahtuu muutakin kuin salkku pystyasentoon. Pösöön tarjottiin oivallinen varustepaketti edullisesti. Suurin yllätys oli lopulta se, että juuri haluamani kaltainen ja värinen Pösö löytyisi vain kahden viikon toimitusajalla. Pohdintaa ja ratkaisuMuista B-segmentin autoista Opel Corsa tuntui kiinnostavalta. Se on Motivan sivujen mukaan yksi pieniruokaisimmista autoista ja sitä on kehuttu ajo-ominaisuuksiltaan hyvin tasaiseksi. Corsan kohtaloksi koitui minun kohdallani sekä karvalakkimainen ulkonäkö että se, että kyseistä autoa ei ollutkaan koeajettavana liikkeessä, jossa olisin sen odottanut olevan. Näin kuitenkin uuden mallisen Corsan parkkipaikalla, ja kierrellessäni sen ympäri se oli minun mielestäni vaatimattoman ja arkisen näköinen. Vaikutelma oli sama, kuin ensimmäisen sukupolven Astrassa, josta en pitänyt. Renault Clio oli päiväunieni kohde. Nettivertailujen ja kestotestien mukaan Clio oli laadukas,
vaivaton, hiljainen ja mukava. Jostain syystä siitä ei kuitenkaan tullut Suomessa erityisen suosittu.
Fiat Puntosta minulla oli ennestään kokemusta, koska olen muutaman kerran vuokrannut sellaisen. Näpsäkkä auto, mutta sen verran karvalakkimainen, että en nyt pitänyt sitä varteenotettavana. Nissan Micra jäi pois laskuista puhtaasti tunnesyistä. Ford Fiesta asettui testien mukaan polttoaineen kulutukseltaan selväsi ylemmäksi kuin kilpailijansa, ja karsiutui siksi pois joukosta. Citroenin pieniä malleja en edes ehtinyt ajatella. Todennäköisesti Linkola on oikeassa. Maapallo tuhoutuu kerskakulutuksen ja fossiilisten polttoaineiden käryttämisen vuoksi ja minä mätänen helvetissä. Mutta kuolenpa ainakin onnellisena leijona keulassa ja tiikeri tankissa, sillä valitsin Peugeot 206:n. Mainittakoon vielä, että sain kaikissa autoliikkeissä asiallista ja asiantuntevaa palvelua. Tämän sivun kuvat on otettu Nokia 9500:n kameralla, eivätkä siis vastaa tekniseltä tasoltaan ottamieni valokuvien yleistä tasoa. Sivun muutokset: |
| © Heikki Siltala 1994-2010 | the web site with an edge | tietoa sivustosta |